tiistai 6. lokakuuta 2009

Syystakki


Pitkästä aikaa sain ompeluinspiksen päälle. Tytölle valmistui Ikean kankaasta syystakki. Terkkuja äidille ja siskolle, kangas on tosiaan sitä jota joskus silloin reissulla ostin.
Nyt kun kankaan kaivoin esille takkia varten, olin vähän järkyttynyt kankaan reimukkaasta kuviosta ja jo mietin että mitähän tästä tulee. Valmiista takista kyllä tykkään ja niin tyttökin.

Kaava on modattu Ottobren ohjeella, vaikka yritin tehdä kapeaa mallia, niin silti sain vielä ompeluvaiheessa kaventaa kappaleita. Harmitti vääntää. Ei olisi haittanut vaikka etukappaleesta olisi vielä vähän kaventanut.

Taskujen mallin olen ottanut puolivillainen blogista. Taskujen suista olisin saanut tehdä hieman isommat. Mutta käy nyt näinkin.


Itse olisin tehnyt takkiin vain kauluksen, mutta tyttö halusi hupun ja tonttuhupun teinkin.

H&M:stä haettiin asusteet, tumput ja pipo. Kaulahuivia vaille jäi kokonaisuus.


Kangas; Ikea
Malli; Ottobre talvi 5/2006

Puikoilla on hartiahuivi, joka toivottavasti valmistuu joskus, toivoisin jouluksi.
Harmittaa kun taas ohjeesta poiketen valitsin pienet puikot, isoilla olisi jo ollut valmis.


4 kommenttia:

Katja kirjoitti...

Ihana takki. Ja neiti on kasvanut pituutta, toivottavasti tunnistan vielä lapset kun näen ne.

NorppaStiina kirjoitti...

IHANA!!!! Ei muuta voi sanoa!

Niinu kirjoitti...

Tosi kivan värinen, vaikka onkin musta!Ja neiti todella näyttää siltä että tykkää:)

Katrir kirjoitti...

Kiitos kommenteista, tyttö tykkää takista ja saanut kehujakin siitä kavereilta.