lauantai 1. elokuuta 2009

Home Sweet Home



Eilen palasimme Mallorcalta kotiin. Tuli testattua että kokonaisen viikon voi olla tekemättä käsitöitä. Vähän on luettu, makoiltu rannalla, kävelty, syöty hyvin ja päästy hyvin irti työ- ja kotiasioista. Torstaina saarella olikin tapahtumaa kerrakseen ja hieman jännitimme lähteekö perjantain aamulento kotiin myöhässä. Lento lähti ihan ajallaan. Thomas Cook olikin aika mielenkiintoinen lentoyhtiö, palvelu oli ihan hyvää mutta voi mitä myyntiä koko ajan, arvoista lähtien...


Alcudiassa oli aivan ihastuttava ranta siellä olisin voinut olla vaikka iäti. Palmassa sekosin lasten kanssa Disney kauppaan. Palmassa olisi ollut vaikka mitä mutta lapset eivät jaksaneet kierrellä, ja samaa tavaraa saa täältäkin. La Seun katedraali oli vaikuttava, harmitti kun tyttö oli tällöin pahalla tuulella enkä itse saanut rauhassa katsella. Matka tosin tehtiin täysin lasten ehdoilla joten oli oma harmitus unohdettava.


Miten ikinä sitä nyt kotona tottuu kun ei ole valmista aamias, lounas ja illallis -pöytää, ei siivoojaa, ei rantaa, ei ihanaa aurinkoa. Tosin kuuma meinasi välillä olla liiaksikin joten ei pahemmin tehty mitään ylimääräisiä reissuja hotellilta. Siellähän olisi ollut vesipuistoja, akvaarioita, eläinpuistoja, tippukiviluolia. Tarkoitus olikin vuokrata auto torstaiksi ja käydä tippukiviluolassa, mutta jostain syystä se sitten jäi. Toisaalta onneksi jäi, koska oli kuulemma ollut tiesulkuja tapahtuneen vuoksi. Nautimme kuitenkin kovasti siitä että saimme vain olla.



3 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Voi, ihania lomakuvia ja mukavaa että loma oli onnistuntu!

TeSa kirjoitti...

Oi kuinka ihania lomakuvia, kaunista hiekkarantaa ja rentoa oloa.
Piankos siihen arkeenkin tottuu. Tuttuun ja turvalliseen.

Katrir kirjoitti...

Nimenomaan turvalliseen ja tuttuun.