torstai 15. tammikuuta 2009

Kaarrokepusero


Alpaca neuleeni on valmis, tätä oli kiva tehdä vaikka välillä otti päähän kaksinkertainen lanka. Muutaman kerran sain virkkuukoukun kanssa kalastaa toisen langan neuleeseen takaisin. Tykkäänkö? En tiedä vielä, varmaan ainakin vähän. Se mikä häiritsee on nuo kaarrokkeen kavennukset tein ne ohjeen mukaisesti neulo kaksi silmukkaa oikein yhteen. Kaarrokkeen kuvio ei mene kauniisti pyöreästi vain hieman kulmikkaasti tehden kuvion. Eikait sitä saakaan nätisti kun kavennuksia oli muutama vaalean langan kohdalla. Kavennukset olisi täytynyt tehdä mustalla langalla. Ehkäpä.

Luulin että tämä lanka ei kutita, mutta hieman kutittaa kaulasta kun kauluksesta tuli vähän liian korkea. Voisi kokeilla huuhteluaineessa kylpemistä. Lanka on vielä käsin pestävä, ei niin kiva juttu. Miellyttävä kyllä neuloa.


Tuo viininpunanen paitani ei kyllä sovi neuleen alle, mutta kun oli pakko saada kuvatuksi ennen kuin kuvaajani siis tyttäreni lähti omille reissuille. Eihän sitä siinä paitoja aleta vaihtamaan kun nyt otetaan kuva ja sillä siisti.

Malli; Garnstudio Drops Design
Lanka; Drops Alpaca
Puikot; 4 mm sekä 4,5 mm

Ostin lankaa ihan sen mitä ohjeessa mainitaan ja hieman jouduin jännittämään riittääkö musta lanka ja ei olisi riittänyt kuin ehkä nippa nappa jos olisin ihan ohjeen mukaisesti tehnyt kuvion värityksen. Lanka on hankittu Seinäjoen Käsityöaitta Fionasta ja siellä ei ollut valikoimissa kaikkia värejä joten käytin niitä mistä itse eniten tykkäsin vaikka tummaharmaa olisi ollut kivempi jälkeenpäin aatellen. Musta on aina musta enkä nipota.

Neuletta tehdässä katsoin yle tv2 lauantaina tulleen Oopperan kummituksen, se oli mielestäni hyvä. Tykkäsin siitä paljon, onneksi otin sen boxille että voin vielä fiilistellä elokuvan parissa.

Kuva on mtv3 sivuilta, leffa-arvostelut.

6 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Hienon kaarrokepuseron olet sinäkin tehnyt! Niin, kyllä se alpakkakin kutittaa vaikka ei uskois!

Anonyymi kirjoitti...

Moi taas!
Eihän tuo näytä kulmikkaalta!
Tunikassani kavennukset tehtiin tasavälein ja kavennuskerroksia oli 5, mutta koska jouduin purkamaan niin kavennuskierroksia taisi tulla vain neljä.

Katrir kirjoitti...

Kiitos, taitaa olla niin että minä itse omista töistäni etsin niitä virheitä. Koskaan ei osaa olla ihan tyytyväinen

TeSa kirjoitti...

Minun ihan piti suurentaa kuvaa ja hakemalla hakea kulmikkuutta, en vaan löytänyt.
Etsin uudestaan, kunhan saan uudet lasini=)
Ei siinä näkynyt mitään, kaunis neule.
Elokuva on hyvä. Ollaan sitä katseltu tyttären kanssa useat kerrat. Miniäehdokas on välillä mukana katsomassa. Pojat vaan ei tajua mitä hyvää tuossa elokuvassa on, kun sitä niin usein pitää katsella ja telkku huutaa lujaa.

Anonyymi kirjoitti...

vahingossa eksyin tänne..

mutta asiaan, kutitukseen auttaa esimerkiksi kestovaippakaupoissa myytävä villanhoitoaine. Kosteaa neuletta liotetaan vedesä jossa on villanhoitoainetta. Neule pehmenee. Ei tosin kannata liikaa laittaa sitä ainetta ettei tule tahmea.

eipä muuta, hieno pusero. Ajattelin tehdä lapselle samantapaisen mutta aloittaa ylhäältäpäin. Tulee sitten niin pitkä kuin jaksaa tehä :))

Katrir kirjoitti...

Kiitos vinkistä, olenkin vain kokeillut huuhteluainekylpyjä eikä ne paljon ole auttanut.