tiistai 23. joulukuuta 2008

Marinaa

Mies ja lapset olivat sunnuntaista asti reissussa ja tänään tulivat kotiin. Ihan kiva, sain välillä omaa aikaa ja ihan kiva että tulivat takaisin. Eilen juhlin yksin syntymäpäivääni, ostin pullon valkkaria ja kun pääsin kotiin niin pullo hajosi keittiön lattialle. Ei sitten juotu viiniä, söin pähkinöitä niitä kuin ei saa hajotettua...

Mies oli sitten päiväni unohtanut, niin niin tyypillistä että ei tunnu missään. Tai, kyllä tuntuu ja ihmeen kovaa tuntuukin. Minun on aika turha odottaa häneltä lahjoja. Enkä minä niitä lahjoja vaan se ajatus. Mutta kun ei ole sitäkään niin ei sitten. Tänään hän näki ostamani joululahjan hänelle, ja ääh hän ei sitten ole hankkinut minulle mitään. Ei sekään vielä mitään tai kyllä sekin.

Ei ihminen muutu, ei vaikka viisitoista vuotta yksissä kulkisi ja toinen näkisi että ei tunnu kivalta. Älä ymmärrä väärin en haluakkaan muuttuvan, mutta kyllä kai sitä nyt jotain voisi joskus oppia.

Ostin sitte itselle Juha Tapion uuden levyn, taidan laittaa sen itselle pakettiin aatoksi. Kuulostaa katkeralta, en ole sitä vielä ja toivon todella etten siksi muutukkaan.

Marinaa ja huomenna olen paremmalla tuulella.

Ps. Eteinen on täynnä reissulaisten kasseja ja nuo kun taas odottaa että minä ne tyhjennän ja kaappeihin siivoan.


Edit; Mies lähti ostoksille, kun yksissä viisitoista vuotta osaa lukea toisen kasvoilta hapan naama fiiliksen.

4 kommenttia:

TeSa kirjoitti...

Voih ja huoh, pahus.
Onneksi nuo miehet osaavat lukea ottaryppyjen asentoa.
Toivotan sinulle kuitenkin oikein mukavaa joulua ja joulurauhaa teidän kotiin.

Katrir kirjoitti...

Nii-ih, kiitos lohdutuksen sanoista.

Anonyymi kirjoitti...

Lämpimät jouluhalit minultakin. Sun miehessä on jotain kovin samaa kuin meidän isännässä... Yleensä jos saan lahjoja merkkipäivinäni, niin ne ovat sellaisia mitä hän haluaa itselleen (skootteri, x-box, navigaattori (?!), kamera jne,jne) No kuitenkin ihmeitäkin tapahtuu, meillä oli eilen viisvuotishääpäivä ja sain ihanan sisustuspostilaatikon :o)

Katrir kirjoitti...

Kiitos Taru, ihmeiden toivossa eläen.