perjantai 23. tammikuuta 2009

Kuusitoista vuotta sitten

Kuusitoista vuotta sitten. Tapasin mieheni ja siitä lähtien ollaan kuljettu yhdessä. Yhdessä samaan suntaan, voi siinä mukana olla sattumaakin ja onnea. Silti puolet elämästä yksissä. Kuusitoista vuotta sitten paappani kuoli, olisin halunnut ehtiä tuntea hänet paremmin. Oli jotenkin käsittämätöntä kun hän kertoi sodasta. Kaikkia juttuja en enään muista, haluaisin muistaa. Lapisistakin on ihmeellistä että minun molemmat paappani ovat olleet sodassa. Kuusitoista vuotta sitten valmistuin koulusta. Kuusitoista vuotta sitten en olisi uskonut että tässä ollaan kahden lapsen äitinä.

Tänään. Olen todella ylpeä lapsista. Tyttö sai todella hyvää palautetta opettajalta arviointikeskustelussa. Poika on alkanut oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Olen ylpeä että kaikista rankoista työjaksoista huolimatta olen jaksanut töissä. Aina ei olisi kyllä tarvinnut. Töissä olen saanut uusia haasteita, joissa haluan kehittyä lisää. Tänään. Elämä on soljuvampaa.

Tänään. Kävimme katsomassa pojan kanssa Tampereen komediateatterissa Iso Paha Susi. Se oli hauska. Paljon paljon parempi kuin tytön kanssa katsottu Tampereen teatterin Hullu Kuningas. Noh ehkä näitä ei voi verrata. Mutta minun asteikkoni on se miten viihdyin teatterissa. Poikakin tykkäsi esityksestä joten hyvä se oli lapsenkin silmin.

2 kommenttia:

Kiisi kirjoitti...

Onko siitä todellakin jo niin pitkä aika. Niin se aika vaan vierähtää, kuusitoista vuotta on pitkä ajanjakso.
Niin kunpa olisikin oppinut tuntemaan isovanhempansa paremmin. Mennyttä kun ei voi muuttaa ja takaisin niitä hetkiä ei saa.
Paljon ehtii monessa vuodessa tapahtua ja ylpeä toki saat ollakin.

Katrir kirjoitti...

Niinpä