sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Blogin päivitystä

Ei ole mitään valmistunutta käsityötä esitellä. Kovasti olen kutonut tytölle villatakkia joka on nyt puolivalmiina. Ompelemaankin pääsin tänään ekan kerran uudella koneella. Meille nimittäin tuli viime viikolla ihka hirveä oksutauti, koko porukka oltiin sairaana. Ja sitten mies on ollut viikon työmatkalla joten kiirusta on pitänyt.

Olen ommellut tytölle kevättakkia ja täytyy sanoa että tämä työ on ollut sellainen jonka on tehnyt mieli haudata kaapin perälle toisen jos kerrankin. Malli ei ole toimiva. Kaavat ei ihan täsmää ja taskuja olen tehnyt parit erilaiset ja kolmannet joutuu vielä tekemään. Koko sunnuntain olen takkia koonnut ja enkä valmiiksi ole saanut. Harmittaa. Päivä valui hukkaan eikä valmista tullut. Nyt täytyy pitää luovatauko.

Voisin kommentoida aikaisemmin tekemääni tiskirätti postausta. Olen nyt kokeillut rättiä käytössä ja täytyy sanoa että viledassa pysytään. Rätti on ihan suht koht ok. Omaan käteeni kuitenkin sopii paremmin kevyt ja ohut rätti kuin paksumpi. Huonoa on että rätti kestää kuivua kauan. Pesin rättiä kuudessakymmenessä asteessa ja kesti pesun ihan hyvin, neljänkymmenen asteen suositus ohjeesta huolimatta. Joten totean että tulipa tämäkin juttu kokeiltua.

Ja ettei tulisi ihan kuvaton postaus, laitan tähän kuvaa heinäkuulta 2005.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Arvelinkin että uusi kone on ollut käytössa! Blogissani on sinulle jotakin.