torstai 19. maaliskuuta 2009

Kevättakki

Edit; vaihdoin tähän kuvaa, edelliset otettiin aamulla vielä ihan unihiekka silmissä.

Nyt takki on vihdoista viimein valmis. Tämä työ otti koville, purin ja ompelin ja kavensin. Silloin kun ompeliminen ei suju eikä työn tekeminen ole sujuvaa, ei työhön voi ihastua. Muutoinkin kaavat ei ihan täsmännyt. Leveyttä oli liikaa vaikka kavensinkin ja helman pituutta oli taasen ihan liian vähän vaikka lisäsinkin sitä reilusti. Nämä leveydet ja pituudet jäi harmittamaan. Toisaalta takki on tehty ohjeessa pellavasta ja minä käytin paksumpaa puuvillakangasta, tällähän on aika iso ero laskeutumisessa. Laskeutumisen vuoksi otin käyttöön vyötärölle vyön, jota voi käyttää joko edessä tai taakse sidottuna.



Mutta tyttö tykkää väristä ja mallistakin joten eiköhän sille täksi kevääksi jokunen käyttökerta löydy.


Taskun malli on Ottobre lehdestä 3/2008. Tein takkiin kuuluvan taskun, joka ei toiminut ollenkaan. Taskun läppä oli liian iso takkiin. Taskuja sainkin tehdä kolmet erilaiset ja vihdoista viimein olin näihin tyytyväinen. Koneella kirjoin jotain extraa.


Vähän väriä saatiin ruskealla ripauksella.


Malli; Patrones
Koko; 10 v

Kaiken kaikkiin olo oli valmistumisen jälkeen ettei tuu mitään, olen ostanut just ompelukoneen eikä ompeleminen suju, jos en osaakkaan enään...
Koneeseen olenkin ollut kaikinpuolin ihan tyytyväinen. Paksun kohdan ompeliminen oisi saanut sujua paremmin. Mutta muutoin kone on tukeva ja toisaalta helppokäyttöinen.


5 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Hieno on takki!
Älä anna periksi, ompele, ompele ja ompele, vaikka hampaat irvessä! Varmasti muutaman ompelun jälkeen huomaat, kuinka hyvin ompelu oikeastaan sujuukaan ja into kasvaa!

Anonyymi kirjoitti...

No kyllä on hieno takki ja kauniin värinen, väri käy oikein hyvin somalle tytöllesi.

Katrir kirjoitti...

Kiitos viesteistänne! En aio luovuttaa yhden kovan työn jälkeen. Mutta kyllä se vain koville otti. Nyt teen loppuun tytön neuletakin ja sitten otan kevään kankaat esille.

Anonyymi kirjoitti...

Takki on oikein kaunis, varsinkin minun on helppo siihen ihastua, kun pidän turkoosista väristä. Malli on kiva ja ihanan keväinen.

Saara kirjoitti...

Kiva takki! Koristeompeleet ja tekstit tekee kyllä kivasti oman lisänsä :)